Sivut

lauantai 14. toukokuuta 2011

Hahmotelmia sisustuksista: Yläkerran wc

Keittiön suunnittelun yhteydessä olemme suunnitelleet myös muutkin huoneet, joihin tulee kiinteitä kalusteita (wc:t, eteinen, kodinhoitohuone, walk in). Tätä huonetta suunnitellessa muutamat suunnittelija ovat olleet ihmeissään kun ollaan todettu ettei tarvita tähän huoneeseen muuta kuin allas ja pönttö :). Päätimme jo aikaisessa vaiheessa että yläkerran wc on "vierasvessa", eikä haluta sinne kaappeja ollenkaan. Huoneeseen tulee vanhasta lankusta tekemämme taso, jonka päälle tulee malja allas. Seinälle tulee samaista vanhasta lankusta itse tekemämme peili. Vessan takaseinälle laitetaan todennäköisesti joku valokuvatapetti, joka sopii huoneen tunnelmaan. Jossain vaiheessa minulla oli visio että rakentaisin pajusta sellaisen yhden seinän täyttävän koristushässäkän, mutta pikkusiskoni ja Jussi eivät lämmenneet idealle ;) Katsotaan kokeilenko tätä ideaa ennen tapetin laittamista. Useasti onkin ollut niin, että minulla on idea mielessä mutta en osaa selittää sitä muille ennen kuin se valmistuu. Aiemmassa kodissamme oli eteisen seinällä paljon kehuja saanut pajun oksa, johon kiinnitin lasikristalleja ja valosarjan. Ihan harmitti irrottaa se seinältä muuton yhteydessä.

Ne jotka ovat käyneet Fagernäsin kartanon juhlatilassa pystyvät hahmottamaan tämän vessan tunnelmaa, koska samaista lankkua on käytetty siellä olevissa vessoissa. http://www.fagernas.fi/




yllä vaihtoehtoja valokuvatapeteista  



Fagernäsin kartanon juhlatilasta
Fagernäsin kartanon juhlatilasta

Riikka

Ei kommentteja: